Meistä

Selected Brandsin tarkoituksena on osallistua kansainvälisten tuotemerkkien jakeluun ja edustajien avulla tuoda niitä tunnetuksi Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tuotemerkit, joita edustamme ovat uniikkeja, innovatiivisia, toimivia ja laadukkaasti suunniteltuja.  Tavoitteena on saavuttaa pitkäaikainen kumppanuus tuotemerkkien omistajien kanssa ja jatkuvasti kehittää asiakaskuntaamme sekä luoda uusia yhteistyökumppaneita alalla.  

Selected Brands perustettiin vuonna 1992 Elmer Milebratin johdosta, ja on tänä päivänä yksi johtavista muodin jakelijoista Pohjoismaissa ja Baltiassa. Vuoden 1992 jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, ja nykyään Selected Brandsilla onkin jo yli 30 työntekijää työskentelemässä niin myynnin, asiakaspalvelun, ostojen, markkinoinnin kuin hallinnonkin puolella. Päätoimisto sijaitsee Göteborgissa ja Selected Brandsilla on toimistoja ja näyttelytiloja myös Kööpenhaminassa, Helsingissä, Oslossa sekä Tallinnassa. Jakelun  lisäksi Selected Brandsilla on myös lukuisia shop-in-shopeja, jotta tuotemerkkien menestystä voitaisiin yhä paremmin vahvistaa Pohjoismaissa ja Baltian maissa. 

Selected Brands pyrkii tukemaan tuotemerkkejä parhaalla mahdollisella tavalla. Toimimme yhteistyössä monien eri PR-toimistojen kanssa Pohjoismaissa, ja tuotemerkkejä mainostetaan aktiivisesti mediassa.

Selected Brandsilla on laaja ja tarkasti valikoitu toimiala, joka sisältää kaikkea muotiorientoituneista tuotemerkeistä rakennus- ja teollisuusalan tuotemerkkeihin niin naisille kuin miehillekin. Edustettuja merkkejä tänä päivänä ovat Caterpillar, Ben Sherman, Lacoste, Butterfly Twists, Hush Puppies, Ted Baker,  UGG, Kenzo, Eleven Paris, Franklin & Marshall, Keds, Karl Lagerfeld, Sperry, Supra, Diadora, Diadora Heritage, LA Gear ja British Knights.

Alla esiteltynä Selected Brandsin huippuhetket perustamisesta tähän päivään.

 

1992 - Caterpillarin jakelijaksi

2001 - Ben Shermanin jakelijaksi
2003 - Lacosten jakelijaksi
2005 - Vuoden jakelija 
2006 - Lacoste voitti “Youth Barometerin” 
2009 - Hush Puppiesin ja Hackett Londonin jakelijaksi
2012 - UGG Australian ja Lavoron jakelijaksi
2013 - Butterfly Twistin jakelijaksi
2014 - Ted Baker shoes:in ja Bucketfeetin jakelijaksi
2015 - Diesel shoes:in, Kenzo shoes:in, Eleven Parisin, Franklin & Marshallin, Kedsin, Sperryn, Supran, LA Gear:in ja British Knights:in jakelijaksi
2016 – Diadoran, Diadora Heritage:in ja Karl Lagerfeldin jakelijaksi